Andy Mulligan: Roskaa. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY, 2011.
Kuten olet jo huomannutkin uutta lainattavaa on jälleen ilmestynyt kirjastomme nuortenaikuisten (PNA) hyllyyn. Tässä joitakin ajatuksia uutuuksista.
Keskiviikkona 21.2.2012
Olen jo ehtinyt sopia Lukukeskuksen kanssa että A. Delikouras vierailee Somerolla torstaina 22.3. (kts. 10.2. kohta).
Tänään saimme hyllyymme Kirsti Kurosen Omenapuu laulaa ja Holly Goldberg Sloanin Näkymätön poika romaanit. Kurosen kirja kertoo Provinssirockiin lähtevästä 18-vuotiaasta tytöstä, joka ystävättärensä kanssa tapaa kaksi hauskaa poikaa. Näkymätön poika -romaanin nimi tulee siitä, että veljekset elävät isänsä pakettiautossa kulkureina. He eivät käy koulua, eikä heillä ole kuin tämä kolmen lainsuojattoman perheenjäsenen porukka. Isä hankkii heille ruokarahaa pikkurikoksilla. Kunnes kirjan päähenkilö haluaakin ihan tavallista elämää.
Perjantaina 10.2.2012 Aleksi Delikourasista
Tapasin Vuosaari-elokuvan filmauksissa suomalaisen vuonna 1990 syntyneen Aleksi Delikourasin vuosi sitten. Hän oli tullut, aivan kuten minäkin, avustajaksi 15 asteen talvipakkasella Vuosaaren koulun pihalla filmattavaan koulukiusauskohtaukseen - minä tyttäreni ja hän pikkusiskonsa pyynnöstä. Hän kertoi elokuva-alan opinnoistaan Tampereen ammattikorkekoulussa. Tottakai juttua tuli myös Kallion ilmaisutaidon lukiosta, jossa tyttäreni ja myöhemmin hän, olivat opiskelleet. Delikouras olisi vaatimaton ja kuitenkin rohkea kirjailijavierailija Somerolla. Tällä viikolla saimme kokoelmiimme Delikourasin uuden romaanin Nörtti New Age. Karsastuksen ja huonon lukutekniikan vuoksi olen hidas lukija. Otin kirjan käteeni seitsemän aikaan illalla. alkupuolella hihittelin ääneen ja loppupuolella kyynelehdin nörtin elämän kovuutta. Ennen ilta kymmentä romaani oli luettu. En yhtään ihmettele, että ainakin aikuistuvat nuoret miespuoliset asiakkaat ovat jo kyselleet teoksen perään. Ylioppilaslehdessä oli jo 6.2.2009 Delikourasista hauska artikkeli, jonka voit lukea osoitteesta http://ylioppilaslehti.fi/2009/02/toiminnan-mies/. Tervetuloa lainaamaan Aleksi Delikourasin FatalNinja-sarjaa ja Nörttiä. Ne löytyvät nuorten aikuisten osastolta (PNA).
Perjantai 3.2.2012 Tämän viikon uutuuksia ovat Amanda Hockingin Switched, Hanna Vaittisen ja Juha Luodeslammen Liikuttava hartaus, Delphine de Vigan No minä ja Wolfgan Herrndorfin Ladaromaani..
Amanda Hocking on amerkikkalainen vuonna 1984 syntynyt kirjailija, joka on tullut tunnetuksi siitä, että hän tienasi omakustannekirjallaan yli miljoonan. Hocking kirjoittaa nuorille aikuisille paranormaaleista ilmiöistä. Switched-romaanin päähenkilöä Wendyä äiti pitää hirviönä. Wendy ei siihen usko, pikemminkin hän on erityinen. Sen sijaan pikkukaupunki, jossa hän elää on turhauttavan tylsä. Switched on Trylle-tilogian ensimmäinen osa. Amanda Hockingin Switched hankittiin pääkirjaston nuortenaikuistenhyllyyn (PNA) englanninkielisenä, koska Hockingin romaaneja ei ole julkaistu suomeksi.
Nuortenaikuisten hyllyssä ei tähän mennessä ole ollut hartauskirjallisuuta. Hankimme kokeeksi räväkältä vaikuttavan teoksen Liikuttava hartaus. En osaa sanoa siitä mitää muuta kuin että mielenkiintoinen se ainakin on. Sen sijaan Delphine de Vigan romaani No ja minä vaikuttaa takakannen tekstin ja romaanin viimeisen kappaleen perusteella aivan kammottavalta jo neljäkymmentäkahdeksan vuotta täyttäneestä kirjastotädistä. En siis voi sitä näin äkkiseltään suositella kenellekään. Juuri sen vuoski uskonkin sen lähtevän mitä pikimmin lainaan.
Wolfgang Herrndorfin Ladaromaani kertoo kesälomasta ja matkasta halki Saksan vaaleansinisellä Ladalla. Kesälomaan kuuluu tottakai myös ystävyys.Saksalainen Berliinissä asuva Herrndorf on saanut mainetta ja kuniaa Ladaromaanillaan niin kotimaassaan kuin kansainvälisestikin. Teosta on verrattu tunnettuun amerikkalaisklassikkoon Sieppari ruispellossa. Autot ovat aina silloin tällöin merkittävässä osassa kaunokirjallisuudessa. Suomalaisesta kirjallisuudesta tulee mieleen ainakin Henrik Tikkasen romaani Renaulta rakkaani, joka kertoo paitsi rakkaudesta autoon myös matkustamisesta Euroopassa ja Neuvostoliitossa.
Someron kaupunginkirjaston facebook-sivusto
Tervetuloa faniksi!
www.festarit.org
Festaritietoutta ympäri Suomen maan
Bändikoulu, jonne kaikki ovat tervetulleita
Kirjoja ja kavereita
Sarjakuvasivusto
Sivuilta löytyy lasten ja nuorten kirjallisuuden runsaudensarvi
Scifiä ja fantasiaa…
Mediakasvatus
Laaja kansainvälinen leffasivusto