Ajankohtaista ja ennakkotietoja
TULE TEKEMÄÄN YSTÄVIESI KANSSA VAJAAN KAHDEN MINUUTIN PITUINEN ELOKUVA
29.3.2012 Someron kaupunginkirjastoon tulee YLE:n ammattilaiset MEDIABUSSILLA laitteineen ja ohjelmineen
Elokuvien aiheissa kaivataan tarinoita osallistujien omista kokemuksista ja suhteesta ympäröivään maailmaan ja elämään. Osallistuminen on ilmaista. Mukaan mahtuu 10 - 25 henkilöä, pääasiallisesti noin 12 - 18 vuotiaita. Myös mediakasvatuksesta kiinnostuneet vahemmat somerolaiset voivat tiedustella mahdollisuudesta osallistua pajoihin. Helpoiten ilmoittaudut Somero pointti -verkkosivuilla www.pointti.info/mediabussisomero. Kirjaston lainaustiskillä on myös ilmoittautumislomakkeita. LIsätietoja: sähköposti outi.junell@somero.fi ; puhelin (02) 7791 333 Outi Junell.
Päivystys Kiiruun koulun koulukirjastossa keskiviikkoisin 13 - 13.15
Nuortenkirjastovirkailija pyrkii tulemaan koulun kirjastoon kerran viikossa esimerkiksi keskiviikkoisin kello 13 - 13.15 esittelemään kirjaston uutuuksia: kaunokirjallisuutta, myös sarjakuvia, äänikirjoja, tietokirjallisuutta, myös musiikkin alalta, DVD-elokuvia, musiikkia CD:eillä ja DVD:eillä. Mukana voi olla myös aikakauslehtiä, joita koulun kirjastoon ei tule, ja joissa on mielenkiintoisia artikkeleja. Olette tervetulleita tutkimaan uutuuksia, väittelemään niistä tai muuten kertomaan mielipiteitänne. Nuortenkirjastovirkailijalla on läppäri mukana, jolla pystyy tarvittaessa lainaamaan sekä koulun kirjaston kirjoja tietyn varauksin että pääkirjaston esittelyteoksia. Mahdollisesti myös koulutöihin liittyviä tiedonhakuja tulee siinä samalla joskus kokeiltua.
1.2. esitellään tietokirjallisuutta. Lukukeskus on julkistanut peruskoulun ja lukion luokille kilpailun, jossa arvotaan kuusi tietokirjavierailua. Kilpailuun voi osallistua kokoamalla luokan Top 5 Tietokirjat -lista. Vastaukset tulee lähettää 29.2.2012 mennessä.
Ajankohtaista Suomesta ja maailmalta
Topelius palkinto jaettiin 11.1.2012 Juha-Pekka Palviaiselle hänen teoksensa Joku vieraileva tähti ansioista. Topelius-palkinto on Suomen nuorisokirjailijat ry:n alulle panema kirjallisuuspalkinto, joka jaetaan vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.
Kirjaston nuorten verkkosivujen sisällöstä
Suurella yleisöllä on mahdollisuus luoda tekstiä Someron kirjaston nuorten verkkosivuille. Nuortenkirjastotyöntekijä on toimittaja, jolle tekstit lähetetään. Tarkemmat ohjeet lähettämisestä löydät linkistä "Uudelle käyttäjälle". Kullakin sivulla kerrotaan, miten sen sivun sisältöihin voi vaikuttaa. Tässä joitakin poimintoja:
Someron kaupunginkirjaston facebook-sivusto
Tervetuloa faniksi!
www.festarit.org
Festaritietoutta ympäri Suomen maan
Bändikoulu, jonne kaikki ovat tervetulleita
Kirjoja ja kavereita
Sarjakuvasivusto
Sivuilta löytyy lasten ja nuorten kirjallisuuden runsaudensarvi
Scifiä ja fantasiaa…
Mediakasvatus
Laaja kansainvälinen leffasivusto